maanantai 4. tammikuuta 2010

Siirtymävaihe 1

Muutto on ohi - ei ihan täysillä tyylipisteillä, mutta vanha kämppä on kuitenkin tyhjä ja avaimet luovutetu. Ihmeen paljon tavaraa sitä kertyy ihmisen maallisen vaelluksen aikana - onkohan se kaikki ihan tarpeellista.

Talotehtaalta kyselin vähän tarkennuksia, milloin pitäisi mikäkin tieto olla taas toimitettuna. Saa nähdä, kuinka tiukka rutistus noista pintamateriaaleista yms. tulee.

Pohjatöitäkin pitää laittaa aluilleen ettei tulisi kiire. Ensimmäisestä paikkaa tuli kommentti, että "Olemme kesälomalla 15.1. asti". Olisko menneen vai tulevan kesän lomat? No, toisaalta ihan mukavaa, että homma lähtee tästä konkreettisemmin etenemään, mutta toiveissa olisi että jotain yllättävää positiivista tulisi vastaan - tähän asti kun kaikki on mennyt odotusten mukaan ja nehän olivat laskettu vähän negatiivisen puolelle. Sattui vielä sekin, että tuli kunnon talvi tällä kertaa ihan Etelä-Suomeen asti. Pohjia voi tehdä talvellakin, mutta saa nähdä mitä kaverit sanoo, jos ei ala kevätaurinko paistella... pakkasta kun on ollut yli 20 asteen verran ihan Klakessakin.

Mutta, katellaan ja ihmetellään - ei sitä muuten opi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti