lauantai 23. huhtikuuta 2011

Terassin teko: perustustyöt

Sokkelin reunuksia ei voi laittaa umpeen, koska siellä on alapohjan tuuletusluukut. Päädyin tekemään sokkelin reunaan lekaharkon levyisen ”tuuletusraon”. Runko on kestopuusta ja sitten patolevy ulkopuolelle vähän suojaamaan kosteudelta. Siihen sitten kestopuusta pienillä raoilla oleva kansi samaan tasoon kivetyksen kanssa. Toinen vaihtoehto olisi varmaan ollut nostaa tuuletusluukut niillä putkilla ylös ja vetää kivetys seinään asti, mutta tuo ajatuksena on, että tuo puuosuus näyttäisi mukavalta kun joka tapauksessa jätetään puuportaat paikalleen. Eli ideana on yhdistää puu & kivi.




Samassa yhteydessä aloittelin laittaa sokkelin reunuksia. Kestopuusta rajalaudat murskeen ja mullan väliin. Reunoille tulee 16-32 mm sepeliä. Tämän piti olla harmaata/mustaa, mutta pesun jälkeen tuolta joukosta löytyy ihan selvästi punaista graniittia. No, kumpi on ikävämpi – kuunnella vaimon kommentointia vääristä kivistä vai kärrätä muutama kuutio jo kottikärryillä levitettyä mursketta takaisin. Valitsin vaimon kommentoinnin tulevaisuudessa on toi kärrääminen sen verran kova homma.




Tila alkaa jo hieman hahmottua. Kivetys ei tule nurmikon rajauslaudoitukseen asti vaan muurikivi tulee vähän sisemmäs ja muurikiven ja nurmikon väliin tulee myös tuo samainen murske, mikä kiertää sokkeleita. Näin saadaan (toivottavasti...) yhtenäinen ilme ja helppohoitoisempi nurmikon raja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lähetä kommentti